Onpas tässä vierähtänyt edellisestä kirjoituksestä. Luin vuoden takaisen postaukseni ja mietin hetken, että olinko todella vihainen noin kirjoittaessani. No, syystäkin. Viime syksynä tuli taas pienen pieni 'repsahtaminen' ja paluu takaisin noin viideksi kuukaudeksi vanhoihin ruokailutottumuksiin, ei nyt ehkä ihan niin pahana, mutta silti. Ja mitä tapahtui, lihoin 10 kiloa viidessä kuukaudessa, koska söin normaalisti taas kaikkea. Pastaa, sokeria ja mitä ikinä. Vaikea on uskoa, että monelle normaali ruokavalio terveellä ihmisellä aiheuttaisi tämä näin kovan painonnousun. 

Ovat muutkin asiat muuttuneet toki. Aloin seurustelemaan lokakuun alussa ja sehän on kuuluisa 'lihotuskuuri' tuo seurusteleminen, kun vapaa-aika kuluu sen paremman puoliskon kainalossa kotisohvalla. Ja sitten ne e-pillerit. Ah nuo kirotut pillerit, jotka pitävät elämän huolettomana, mutta tuovat mukanaan sivuoireita, yksilöllisesti toki. Monet e-pillerit silti lihottavat, mutta en ole valmis pistämään moista painonnousua pelkästään e-pillereiden piikkiin. Se siitä tällä erää. 

Oli tarkoitus kirjoittaa tuosta seurustelemisesta hieman. Olin siis ollut sinkku pitkään, kaiken kaikkiaan seitsemän pitkää vuotta. Noihin vuosiin mahtui erilaisia ongelmia ja niiden aiheuttamaa itsevihaa ja ajatustapaa 'en miestä tarvitse mihinkään'. No, sanomattakin selvää, ettei silloin seurustelusuhteesta itseään noin vain löydä. Vuosi sitten, kun tein elämäntaparemontin, tein myös henkisen sellaisen ja rupesin miettimään, mitä elämältäni oikeasti halusin. Halusin vakaan parisuhteen, en jaksanut enää säätää yhden illan juttujen kanssa, koska niiden määrä oli noussut selvästi aikaisempaan nähden. Liekö laihtuminen parantanut sitä kadonnutta itsetuntoa ja alkoholi vienyt loputkin estot mukanaan, koska yleensä nämä ovat tapahtuneet humalatilan alaisena. Oli tuossa toki muutakin, kuin kännistä sekoilua, mutta selvästi puhtaasti vain hauskanpitoa. Jotenkin se sai vain taas miettimään, etten kelpaa kenellekään seurustelukumppanina, vain seksikumppanina. Olin ottamassa jo kunnon ryhtiliikettä ja sitten jotain vain tapahtui. Löysin itseni aivan odottamattomasta paikasta. Ja sitten sovittiin treffit. Sellaiset ihan oikeat. Ja loppu onkin historiaa. 

Josta päästäänkin sujuvasti päivän teemaan, eli pitkän sinkkuuden jälkeiseen seurustelemiseen. Olen törmännyt monenlaisiin ongelmiin.

1. "Mitääää? Milloin tää teidän vitsi loppuu? Ihan oikeesti?" - Kun on ollut pitkään sinkku, ihmiset tuppaavat lyömään sen sinkkuidentiteetin leiman lailla otsaan. Kyllä, myönnettäkööt, että se facebook-virallistaminen saman tien keskellä yötä herätti ihmisissä hämmennystä, varsinkin kun suurinkaan osa ei edes tapailustamme(joka sekin oli hyvin lyhyt ajanjakso) tiennyt mitään. 

2. "Seurusteletko sä?" "En. Eiku siis seurustelen." - Se identiteettileima on ollut omassa otsassa niin pitkään, ettei asiaa edes tajua ajatella. Työkaveri kysyi asiaa ja vastasin puolihuolimattomasti yllä kuvatulla tavalla. Vastaus kuulostaisi omiinkin korvin omituiselta. Se ottaa oman aikansa, että aivojen syvimmätkin sopukat tajuavat, että hei, nyt sä olet parisuhteessa, sun täytyy päästä pois siitä sinkkuidentiteetistä. Mutta voi herranjumala kun se näköjään ottaa aikaa. Jossain kyselyssä kysyttiin siviilisäätyä ja rastitin naimattoman automaattisesti, taaskaan ajattelematta ja tajusin samalla hetkellä, että ei. No, onneksi muut vaihtoehdot olivat itse asiassa avoliitto ja avioliitto, joten naimaton olisi silti ollut tässä dokumentissa se oikea kuitenkin. 

3. Osaanko seurustella enää? Tätä mietin monesti. Luin kolumneja ja blogeja seurustelusta, oikeasti opiskelin vähän, että teenkö tämän nyt oikein. Huomioinko toista tarpeeksi? Miten päästään tasavertaiseen parisuhteeseen? Mitä asioita pitää ottaa huomioon? Olo tuntuu näin jälkikäteen todella tyhmältä, että osasinpa ottaa hienon stressin aikaiseksi tästäkin. Voi lol. Tottahan se on, ettei ole mitään 'oikeaa' tapaa seurustella ja että yllämainitut ajatukset ovat aivan turhia, koska parisuhteessa pitäisi pystyä olemaan sellainen kuin on, eikä sitä kannata lähteä toteuttamaan oppikirjojen perusteella, 

On olemassa myös etuja. 

1. Et muista kunnolla vanhoja parisuhteitasi/poikaystäviäsi, joten et niin helposti vertaa nykyistä eksääsi.  

2. Muistat edelliset virheesi olennaisin osin, et rupea stressaamaan pikkujutuista parisuhteissa ja osaat aloittaa puhtaalta pöydältä, kun se pöytä on ollut puhdas pitkään.

3. Jos olikin jotain tunteita vielä eksää kohtaan, aika on tehnyt kyllä tehtävänsä. Ja varsinkin jos olet toiminut jättävänä osapuolena, eksäsi ovat todennäköisesti jo löytäneet uudet puoliskot, joten et kanna huonoa omaatuntoa siitä, että olet löytänyt jonkun uuden elämääsi. 

4. Et pidä parisuhdetta itsestäänselvyytenä. Kun sellainen tulee vastaan pitkän ajan jälkeen, sitä osaa arvostaa ihan eri tavalla, kuin silloin, kun on eronnut puoli vuotta aiemmin. 

On varmasti muitakin, mutta näitä asioita olen viime aikoina pyöritellyt päässäni. Nyt osaa jo katsoa vähän taaksepäin ja tarkastella näitä tunteita ja asioita objektiivisemmin, kuin ensimmäisen seurustelukuukauden aikana, jolloin kaikki oli vain uutta ja hienoa ja todella hämmentävää, niin hyvässä kuin pahassakin.